2010-09-06 09:38:01
6.9.2010
no nyt alkaa pikkuhiljaa olemaan kausi pulkassa ja viimesiä syyskauden kisoja viedään. Viime päivityksen jälkeen oli siis kauden tärkein kisa eli 22v sm-kisat torniossa. Sieltä kotiin tuomisina oli kova tasoisessa kilpailussa, jossa 7 parasta heitti yli 70m, niin sija numero 4. Olen tyytyväinen sijoitukseen, mutta tulokseen en sillä tiedän että potentiaalia on huomattavasti pidempiin heittohin. Koko kisan aikana oli suuria vaikeuksia keihään asennon kanssa. Heitin hyvän ja tasaisen sarjan mutta se piikki jäi puuttumaan. Torniossa keli oli optimaalinen mutta jos et saa keihästä kunnon asentoon ei siinä paljon tuulesta ole hyötyä! Mutta tulokseksi jäi 72.67 ja neljäs sija joka tarkoitti myös sitä että jäin VARAMIEHEKSI nordic-baltic maaotteluun joka käydään ruotsissa. Tornion kisan jälkeen heitin seuraavalla viikolla jyväskylässä torstaina kisan joka menikin aika persiilleen muutaman tiukemman armeija päivän jälkeen. Mutta heti sunnuntaina matkustin vammalan timantti kisoihin jossa heittäminen oli taas hieman paremman tuntosta, tulokseksi sain reilun 72m. Heitin taas todella tasaisen sarjan joista viimeinen heitto oli koko kesän ylivoimaisesti paras. Taas kävi kuitenkin tämä meikäläisen normaali tuuri, nilkka ympäri ja keihäästä irti päästö vain ja silti heiton pituudeksi mitattii vajaa 71 :D Mutta mikä tärkeintä aamut alkaa olemaan intissä vähissä ja reservin aurinko alkaa pilkottamaan pikku hiljaa entistä lämpimämmin! Aamuja vain verroselle ja karjalaiselle jotka lokakuun alussa astuvan palvelukseen hennalassa >;)
2010-08-11 09:03:46
hola!
Viime kirjoituksen jälkeen olen kilpaillut 5 kertaa ja homma on alkanut välistä näyttämään jo selkeästi paremmalta ja kaiken puolin kunto on hyvä. Pihtiputaan keihäskarnevaalien b-kisassa sijoituin kauden siihen mennessä parhaalla tuloksella neljänneksi. Pihtiputaan kilpailun jälkeen kilpailin reiluun viikkoon 3 kilpailua joissa heitto alkoikin kulkemaan jo paremmin ja kahdessa kisassa pääsin 70 paremalle puolella ja ennätyksen tuntumaan. Tämän kilpailusession jälkeen pidin parin viikon harjoittelu tauon joka tuntui tulevan ihan hyvään paikkaan. Sain tehtyä hyviä harjoituksia etenkin voima ja räjähtävyys puolella. Harjoitusjakson jälkeen 1.8 kävin kemissä kilpailuissa joista en odottanut oikeastaan mitään mutta heitto kulkikin yllättävän mukavasti sillä heitin ennätykseni. Kaikinpuolin sarja oli hyvä sillä kolme heittoa oli yli 71 ja pisin vajaan 73. Silti yksikään heitto ei ollut lähelläkään mitään "unelma laakia" ja jäi tuntumaan siltä että varastossa on vielä huomattavasti pitempikin heitto. Näin lähdinkin kalevan kisoihin hyvällä itseluottamuksella ja parantamaan kemin tulosta, mutta päivän vire ei vain riittänyt ja tulokseksi jäi hieman alle 70m. Pettymys oli kova sillä karsinnasta finaaliin pääsi 73metrin heitolla. Varmasti kajaanin pehmeällä heittopaikalla oli vaikutusta näinkin huonoihin tuloksiin karsinnassa. Seuraavaksi on edessä 22v sm- kisat tänä viikonloppuna torniossa. Sieltä lähdetään hakemaan omaa ennätystä ja samalla hyvää sijoitusta. Kilpailusta on tulossa tiukka ja varmasti kova tasoinen.. Tornion kisaan palataan seuraavassa kirjoituksessa.
2010-07-26 11:07:28
9.7.10
doddii.. Kesä alkaa oleen jo heinäkuulla ja kilpailuja on takana viisi kappaletta. Keppi ei ole vielä lentäny ihan odotuksien mukaan, mutta viime viikonloppuna pihtiputaan keihäskarnevaalien miesten b-kisassa näkyi jo pientä piristymistä. Avasin kauden 5.6 alavieskan pikkukisoissa jossa heitin vajaan 69m joka oli niihin olosuhteisiin hyvä tulos sillä tuuli oli valtavan kova ja viellä suoraa sivusta. Sen jälkeen kilpailin seuraavalla viikolla äänekoskella ja juhannuksena kävin kahdet kisat pudasjärvellä ja saarijärvellä. Äänekosken jälkeen oli havaittavissa pientä väsymistä joka näkyy etenkin tekniikassa kun jalat eivät pelaa toivotulla tavalla. Tulokset ovatkin olleet avauskisan jälkeen samassa nipussa. Nyt tilanne näyttää paremmalta sillä paikat ovat suht hyvässä kunnossa ja armeijastakin on päässyt mukavasti lomille jonka myötä herkkyys alkaa pikku hiljaa löytymään. Tänään heitän himangalla kotikisoissa jossa on odetettavissa hyvätasoinen keihäskisa. Ensi viikolla heitän ainakin yhden kilpailun, todennäköisesti kaksi.
2010-06-07 08:48:59
4.6.10
tervehdys.. Huomenna olis sitten ensimmäinen kilpailu.. Avaus tapahtuu alavieskan pikku kisoissa.. Kisa menee vielä harjoitus mielessä mutta oishan se mukavaa jos sais edes jonkinlaisen tuloksen alle. Alavieskan kisan jälkeen seuraava kisa onkin reilun viikon päässä Ääänekoskella jonne onkin tulossa hyvä tasoinen kilpailu. Siellä oiskin tarkoitus saada jo vähä enemmän liitoa keihäällä sillä vastusta riittää ja sellaisissa paikoissa sitä syttyy väkistenkin. Muuten harjoitukset ovan menneet hyvin viime aikoina vaikka kantäpää onki vihoittellut jonkin verran. Alkuviikosta olin KKL-2012 leirillä pajulahdessa ja tein siellä maanantaina tämän kesän parhaan heittoharjoituksen! Leirin jälkeen piipahdin armeijassa jossa oli suhteellisen rankka päivä pyöräilyn ja vesistönylityksen merkeissä.. Sen jälkeen on palauteltu ja valmistuttu huomista kisaa varten. Toivottavasti kelit pysyvät edes kohtuullisena viikonloppuna, onhan se mukavampi heittää auringonpaisteessa kuin vesisateessa.
2010-05-17 08:36:16
17.5.10
noniin..portugalin leiriltä on palattu eilen aamulla tänne kylmään suomeen. Olimme siis keihäsporukan kanssa kahdenviikon leirillä portugalin alfa maressa. Leiri sujui hyvin ja aurinko jaksoi helliä yhtä sateista päivää lukuunottamatta. Omalta osaltani leiri meni hyvin lukuunottamatta pientä kantapää vammaa jonka vuoksi jouduin yhdessä heittoharjoituksessa antamaan hieman löysää, mutta eiköhän tästä päästä eroon kevyellä levolla ja kylmähoidolla. Muuten keihäs lensi mukavasti ja vielä kun pienet tekniikka virheet saadaan hiottua kuntoon odotan kesää ja kovia kilpailuja suurella mielenkiinnolla. Muiltakin osilta leiri sujui hyvin, voima ja nopeus ominaisuudet ovat kehittyneet mukavasti viime aikoina. Kaikinpuolin koko suomen keihäsporukka on kovassa kunnossa ja tiedossa on kova keihäskesä. Itse olen ajoittelut aloittaa kilpailukauden kesäkuun alussa mutta tarkaa päivämäärää ei ole vielä tiedossa, koska aloitus pitää sovittaa armeijan aikatauluihin ja kesäkuun alussa on vielä yksi KKL-2012 leiri pajulahdessa. Tämän viikon olen vielä kotona harjoittelemassa jonka jälkeen sunnuntaina on aika palata armeija harmaisiin.
2010-03-15 17:33:18
Helou!
Palasin juuri eilen kuortaneelta jossa oli keihäsporukan maajoukkue leiri. Leiri meni oikeen hyvin lukuunottamatta vatsakipuja joiden takia jouduin hieman muutamassa treenissä ottamaan kevyemmin, liekö liikkeellä oleva noro-virus vai mikä yrittänyt iskeä päälle. Muuten leiri onnistui hyvin, tein jokaisessa testissä kauden parhaan ja ennätyksiä tuli myös. Havaittavissa oli että muutkin ovat kunnossa joten kesästä on odotettavissa mielenkiintoinen. Tämän viikon saan viellä harjoitella kotona ja sen jälkeen on taas pienen metsäleirin aika armeijan harmaissa. Tämän kuun loppupuolella onkin taas aika leireillä pajulahdessa jossa on KKL-2012 leiri.
2010-02-22 08:15:25
19.2.10
Talvi alkaa olemaan jo pitkällä ja kevät lähestyy pikkuhiljaa. Kylmä talvi armeijassa on sujunut ihan hyvin ja suuremmilta vammoilta olen välttynyt. Tammikuun loppu ja helmikuun vaihde olivat raskaita armeijassa. Tähän aikaan sijoittui ampumaleiri, jossa päästiin maistelemaan -30 asteen kirpeää pakkasilmaa. Suoritettua tuli myös havukoe jossa hiihdettiin koko yö kartan kanssa ja tulihan sitä loppujen lopuksi selvittyä yön pikkutunneilla maaliin asti. Harjoituksellisesti talvi on sujunut hyvin. Olen päässyt treenaamaan hyvin ilman suurempia vammoja. Viime viikon Kuortaneen maajoukkue leirillä selkä meinasi hieman varoitella mutta pystyin silti suorittamaan leirin läpi. Heittoharjoitukset ovat tuntuneet yllättävän hyviltä vaikka jalat ovat olleet välillä aika tukossa kovan harjoittelun johdosta. Mutta kaiken perusteella ollaan edellä viime vuosia ja ominaisuuksissakin olen päässyt pikkuhiljaa omalle tasolle pitkän loukkaantumiskierteen jälkeen. Ensi viikolla päästään jälleen muutamaksi päiväksi metsään, jonka jälkeen tuleekin hyvä pätkä jolloin pääsee lähes täysin treenaamaan ilman armeijan rasituksia. Helmi-maaliskuun vaihteessa olisi KKL-2012 leiri Pajulahdessa ja siitä parin viikon päästä leiri Kuortaneella. Huhtikuussa olisi jälleen tarkoitus lähteä etelän leirille portugaliin keihäsporukan kanssa.
2010-02-22 08:12:56
31.12.09
Uusivuosi ja uudet kujeet lähestyvät vauhdilla. Oma syksyni ja alkutalvi on mennyt harjoittelun osalta hyvin ja olen päässyt heti syksystä alkaen treenaamaan ilman vammoja. Laaksosen kanssa ollaan päästy armeijan harmaista myös hyvin tekemään heittoharjoituksia Pajulahdessa. Viime vuonna tähän aikaan en ollut vielä edes koskenut keihääseen vammojen takia joten tilanne näyttää hyvältä. Jos jotain negatiivista pitää etsiä niin olen ollut tässä tämän viikon kuumeessa ja tulehdusarvot olivat korkealla vielä tänään. Toivottavasti parantuisin kunnolla ennen sunnuntaita, että pääsisin KKL-2012 ryhmän vuoden 2010 ensimmäiselle leirille. Pajulahden leirin jälkeen kerkeän muutaman päivän olla kotona kunnes lähden armeijan järjestämällä leirille Kuortaneelle viideksi päiväksi. Nyt toivotan KAIKILLE MENESTYKSEKÄSTÄ UUTTAVUOTTA 2010! T: Tuomas
2009-09-07 09:28:02
7.9.09
Nonii. Sm-kisat on nyt käyty ja heittäminen muutenkin on alkanut näyttämään huomattavasti paremmalta. 2 viikkoa sitten tosiaan oli alle 22 v Sm-kisat Porissa. Heittäminen oli siellä selvästi parempaa mitä koko kesänä on ollut. Pisin heitto kantoi hieman alle 68, jolla heltisi kuudes sija. Olen tyytyväinen tulokseeni ja sijoitukseeni todella vaikean talven jälkeen. Voisi sanoa että Porissa tippui se kuuluisa apina selästä. Heti Porin kisan jälkeen heitin keskiviikkona Raahessa puolisen metriä pidemälle mitä sm-kisoissa. Raahen kilpailu oli taas astetta parempi sillä kaikki heitot tippuivat kahden metrin sisään, perustaso on siis löytymässä. Raahen tulokseen täytyy muutenkin olla tyytyväinen sillä keli oli täysin tyyni eikä tuulista näin ollut mitään apua. Nyt tässä syksyn aikana on tarkoitus heittää vielä muutama kilpailu. Kaikkien vaikeuksien jälkeen olisi mukava saada seiskalla alkava tulos tälle kaudelle. Tällä viikolla tuli myös tieto että armeija kutsuu alokas Saarta syyskuun lopussa Lahden hennallassa.
2009-08-17 07:51:17
17.8.09
Kesä on vierähtänyt melkoisen nopeasti ja on jo elokuun puoliväli. Kävin tuossa heinäkuun loppu puolella pm-kisoissa räpeltämässä kauden avauksen. Heittäminen oli vielä aika hakusessa varsinkin hieman pidemmällä vauhdilla. Ei siitä kisasta sen enempää. Nyt olen saanut treeneissä jo selvästi parempia heittoja mitä koko kesänä. Etenkin tämän viikon heittoharjoitus oli hyvä. Siinä alkoi jo näkyä hieman sitä vanhaa tuttua tekemistä, mutta vielä kuitenkin töitä heiton kanssa riittää. Muutenkin kunto on parantunut viime aikoina huomattavasti kaikilla osa-alueilla. Ensi viikonloppuna onkin edessä ensimmäiset 22v sm-kilpailut minulle. Sinne lähdetään maltillisella mielellä, sillä taso tänä vuonna on ollut kova 22 sarjassa ja oman rikkinäisen talveni jälkeen ei ole syytä lähteä tavoittelemaan kuuta taivaalta. Viime viikon keskiviikkona tuli käytyä myös lahden urheilukoulun testeissä. Siellä Laaksosen kanssa istuttiin ja täytettiin useampi tunti lappusia. Elokuun loppupuolella pitäisi tulla tieto pääseekö sitä urheilujoukkoihin vai ei. Jos kutsu käy, niin intti alkaa syyskuun lopulla Hennalassa.
2009-07-20 08:35:34
20.7.09
Kesä ja kilpailukausi on edennyt jo heinäkuulle. Tosin henkilökohtaisesti en ole vielä avannut kilpailukautta. Jalkavammat ovat kiusanneet hieman, mutta nyt näyttäisi siltä, että niistä ollaan vihdoin ja viimein pääsemässä eroon. Kimmon kanssa olemme sopineet kilpailevani vasta sitten kun jalat ovat paremmassa kunnossa ja kun keihäs lentää harjoituksissa sellaisille lukemille, että kehtaa edes vähäsen naamaansa näyttää kilpailuissa. Tänään heitinkin tämän kesän parhaan heitto treenin ja muutenkin harjoitukset ovat menneet mukavasti viime aikoina. Töitä tehdään kovasti nyt että jalkojen liike heitossa saataisiin takaisin normaalille tasolle. Viime kirjoituksen jälkeen olen leireillyt kaksi kertaa pajulahdessa KKL-ryhmän leireillä jotka molemmat olivat toukokuussa. Lisäksi toukokuun lopussa sain painaa valkolakin päähäni. Viime viikonloppuna olin karnevaaleilla koko viikonlopun. Tein siellä pari hyvää harjoitusta ja seurailin kilpailuja. Etenkin oman sarjani kisasta koitui hyvätasoinen ja itseänikin olisi tehnyt mieli kovasti olla kilpailussa mukana. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että pääsen avaamaan kisakauden heinäkuun puolen välin jälkeen.
2009-05-04 08:55:19
4.5.09
Tervehdys taas ja terveiset Portugalista! Tosiaan tiistaina kotiuduimme Portugalin leiriltä. Leiri meni omalta osaltani hyvin ja pääsin heittämäänkin paremmin mitä koko talvena lukuun ottamatta viimeistä heittoharjoitusta, jossa paikkojen kipeys esti kovemmat heitot. Heitot olivat odotuksiin nähden hyviä ja muutenkin leiri meni kokonaisuutena mukavasti. Vielä kun kelit suosivat niin oli mukava treenata. Portugalin leirin jälkeen on palauteltu ja harjoittelu on ollut kevyttä. Seuraavaksi ohjelmassa onkin KKL-leiri Pajulahdessa joka alkaakin jo huomenna. Toivottavasti kelit pysyvät ensi viikolla yhtä lämpiminä täällä suomessa, että saisimme leirillä aikaan hyviä heittoharjoituksia lämpimässä. Toukokuun puolessa välissä on vielä yksi KKL-leiri pajulahdessa ennen kilpailukauden alkua. Todennäköisesti itse aloitan kilpailukauden myöhemmin mitä normaalisti. Kuulumisiin!
2009-03-30 16:27:21
30.3.09
Kevät alkaa olla jo pitkällä ja kesä lähestyy uhkaavasti. Viime kirjoituksen jälkeen olen kerran kerennyt leireillä Pajulahdessa KKL-ryhmän kanssa. Koulun osalta kirjoitukset ovat ohi ja edessä on vielä huomenna yksi kurssikoe, sen jälkeen lukio on ohitse. Viime aikoina itse harjoitukset ovat menneet vaihtelevasti. Niveltulehdus polvessa on vaivannut minua jo jonkun aikaa, ja se on estänyt täysipainoisen harjoittelun. Toivottavasti tämä lähtisi nyt nopeasti pois sillä kesä on kohta jo ovella. Tulevana sunnuntaina kokoonnumme jälleen KKL-ryhmän kanssa pajulahteen treenaamaan jonka jälkeen jo pian on edessä kahden viikon harjoitusleiri portugalissa. Portugalin leirillä tavoitteena on päästä treenaamaan terveenä ja heittämään mahdollisimman paljon. Seuraavat kuulumiset etelän lämmöstä, termos!
2009-01-26 07:45:35
Morjens!
Uusi vuosi 2009 ja uudet kujeet ovat edessä. Viime päivityksen jälkeen olen kerennyt leireille 3 kertaa KKL-ryhmän kanssa Pajulahdessa. Joulukuun alussa vietettiin ns. pikkujoululeiri, joka omalta osaltani meni vielä kuntouttaessa jalkaa. Seuraavan kerran leireilimme Pajulahdessa vuoden vaihteen jälkeen. Tammikuun alusta lähtien minulla on ollut lupa aloittaa täyspainoinen harjoittelu pikkuhiljaa ja treenaaminen onkin maistunut ihan erilaiselta. Se tuo kummasti ukkoon lisää virtaa kun saa alkaa jälleen tarttumaan välineeseen eikä harjoittelu ole vain pelkkää kuntoutusta. Itse kuntoutus jakso meni hyvin ja nivunen on saatu hyvään kuntoon. Kuntoutusjaksolla panostettiin myös ylävartalon voimatason lisäämiseen ja siinnä on onnistuttu hyvin. Potkua ylävartaloon on tullut huomattavasti lisää viime vuoteen nähden. Tämän viikon keskiviikkona palasin jälleen pajulahdesta KKL-ryhmän leiriltä. Tällä leirillä keskityttiin pelkkään treenaamiseen ja heitettiin runsaasti. Kevättä kohti mentäessä panostetaan runsaasti jalkojen voimatason parantamiseen. Lisäksi yo-kirjoitukset lähenevät, joten myös koulu osastolla riittää tekemistä. Tuloksekasta uutta vuotta 2009!
2008-11-17 08:55:18
17.11.08
Syksy on jo edennyt pitkän matkaa ja uusiharjoituskausi on päällä. Omalta osaltani kausi 2008 oli todella suuri pettymys. Syy löytyy kesäkuun alussa revenneestä nivusesta, jonka vuoksi kaikki kesän tärkeimmät kilpailut ja tavoitteet jäivät saavuttamatta. Nivunen repesi niin pahasti, että sen kuntoon saamiseksi jouduttiin suorittamaan leikkaus. Ilkka Tulikoura suoritti leikkauksen lokakuun alussa. Leikkaus onnistui hyvin ja jälkitarkastuksessa käytyäni kaikki oli kunnossa, eli jalka on lähtenyt parantumaan mainiosti. Harjoittelussani onkin nyt menossa kuntoutusvaihde, joka sisältää mm. vesijumppaa, kuntopyöräilyä sekä kevyttä jalkojen kuntouttamista ja ylävartalon vahvistamista kuntosalilla. Täysipainoinen harjoittelu on lupa aloittaa vuoden vaihteen tienoilla. Motivaatiota riittääkin hurjasti ensi kauteen sillä viime kesästä jäi useita metrejä "varastoon". Aluksi tarkoitus on tietenkin saada nivunen huippu kuntoon ensi kesän kovia kisoja varten. Lisäksi keväällä on edessä vielä muutamat ylioppilaskirjoitukset, jotta lakki saataisiin päähän.
2008-07-25 07:50:24
25.7.08
Kesäkuun alun kahden räpellys kilpailun jälkeen kunto oli vaakasuorassa nousussa harjoitusten perusteella. Lähdin hakemaan Jyväskylän nuorten Eliittikisoista (18.6) kauden ensimmäistä yli 70m heittoa, mutta valitettavasti huono tuuri astui estradille. Toisessa heitossa tukijalka luisti hieman kostealla alustalla eteenpäin ja kääntyvästä jalasta eli oikeasta jalasta, kuului selvä napsahdus lähentäjä lihaksen alueelta. Kipu oli todella kova ja jätin samantien kilpailun kesken. Ultraäänitutkimuksessa käytyäni lähentäjästä löytyi selvä repeämä. Tämä tiesi sitä, että mm-kisat jäivät tältä kesältä seurattavaksi kotisohvalta, sillä karsintakilpailu puolaan oli jo viiden päivän kuluttua Kauhavalla. Pettymys oli suuri, mutta näin urheilussa voi käydä. Nyt jalkaa on kuntoutettu ja kuntoa pidetty yllä, sillä tarkoituksena olisi päästä heittämään oman sarjan sm-kisohin kajaaniin elokuun loppupuolella ja taistella siellä mitaleista. t:Tuomas Saari
2008-06-06 14:09:27
Ensimmäiset kuulumiset
Kesä on aluillaan ja ensimmäiset kilpailut jo ovella. Kauteen valmistautuminen on sujunut hyvin. Olin huhtikuun lopulla leireilemässä Portugalissa, missä harjoittelu sujui mukavasti. Koko kevät on vielä treenattu lujaa ja ensimmäiset kilpailut menevät vielä harjoituskilpailuina. Ensimmäinen todellinen rypistys on Kauhavalla 23.6., jossa ratkotaan heittäjiä nuorten MM-kisoihin Puolaan. Henkilökohtainen tavoitteeni on lunastaa lippu Puolan maalle. Sitä ennen kilpailen Ylivieskassa 2.6., luultavasti Tampereella 11.6. ja vielä ennen Kauhavaa Jyväskylässä 18.6. Ylivieskan avauskilpailun jälkeen lähden suoraan Pajulahteen Keihäs kohti Lontoota 2012 -ryhmän leirille, jossa on edessä tiukka harjoitus-sessio. Harjoituksellisesti alkukesän pääpaino on tekniikassa ja jalkatyössä. Itselläni juuri jalkatyössä on vielä hieman hiomista ja kun se saadaan kuntoon lentää keihäskin huomattavasti pidemmälle! Hyvää kesänalkua kaikille!